at Port of Turku

Aleksi ja Tuomo aloittivat salitoiminnan 2011 perustaen Reebok CrossFit Turku -salin. CFT on kasvanut alkuperäisestä vuosi vuodelta nykyisiin Liikuntakeskus Alfalla sijaitseviin suuriin tiloihin. CFT:n tila oli täydessä kapasiteetissaan ja halu toiminnan laajentamiseen kytenyt jo pidempään. Sopiva tila löytyi toiminnan laajentamiseen ja sopiva toiminnanjohtajakin omasta valmennusporukasta; Mirka Henriksson. Näin päätettiin aloittaa yhteistyö CrossFit Portin perustamiseksi.
Mirka toimii CrossFit Portin toiminnanjohtajana sekä päävalmentajana. Mirka aloitti CrossFit harrastuksen Reebok CrossFit Turussa 2015, jonka jälkeen opiskelut ja laji on vienyt häntä ympäri Suomea. Ympyrä sulkeutui tietyllä tapaa yhteisen projektin aloittamisen merkeissä CrossFit Portissa.
Valmentamisen Mirka aloitti CrossFit Lahdessa käytyään liikunnanohjaajan ammattikorkeakoulututkinnon Vierumäellä. Mirka tunnetaan yhtenä Suomen parhaista CrossFit -urheilijoista niin yksilökilpailijana, kuin CrossFit Portti -tiiminsä kautta. Mirka on niittänyt menestystä Suomen kisatantereilla sekä kansainvälisesti ja on vakiinnuttanut nimensä Suomen CrossFit skenessä.

Uskomme, että harjoittelun ytimessä on hyvä liike, joka luo vahvan ja kestävän rungon kaikkeen harjoitteluun. Meidän motivaatiomme on saada sinut oppimaan uutta, kehittymään, onnistumaan ja nauttimaan harrastuksestasi. Tervetuloa CrossFit Porttiin avaamaan suorituskykysi rajat!
CrossFit Portti sai nimensä “port” -sanasta ja sijaintinsa satamahenkisyydestä. Logostamme löytyykin satama-aiheita ja CrossFit:sta tuttuja elementtejä kuten levytanko ja kiipeilyköysi.
